Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää yleisötilaisuuden Sysmän sote-peruspalveluiden tulevaisuudesta maanantaina 8. kesäkuuta kello 17.00–18.30 Sysmän teatteritalolla osoitteessa Väihkyläntie 1.
Nykyinen ulkoistettu sopimus Terveystalon kanssa on ollut tarkastelussa, ja hyvinvointialue sekä Terveystalo ovat neuvotelleet ratkaisua palveluiden jatkuvuuden ja alueellisen yhdenvertaisuuden turvaamiseksi. Suunnitelmissa vuodeosastopalvelut, perhepalvelut ja vammaispalvelut voisivat irtautua hankintasopimuksen piiristä arviolta 1. tammikuuta 2027.
Uuden tuotantotavan myötä perhe- ja vammaispalvelut voisivat siirtyä hyvinvointialueelle liikkeen luovutuksella. Vuodeosastopalvelut puolestaan integroituisivat osaksi hyvinvointialueen muuta perusterveydenhuollon palveluverkkoa. Tilaisuudessa suunnitelmia esittelevät ja yleisön kysymyksiin vastaavat Päijät-Hämeen hyvinvointialueen johtohenkilöt sekä Terveystalon edustajat.