Taloustutkimuksen toteuttama Suomen Yrittäjien kysely paljastaa, että Lahti onnistui vahvistamaan asemaansa yritysmyönteisenä keskuksena. Lahdesta kyselyyn osallistui 210 yrittäjää, ja kaupunki sijoittui toistamiseen toiseksi yli 100 000 asukkaan kaupunkien joukossa. Yli 50 000 asukkaan kaupunkien vertailussa Lahti nousi kuudennelta sijalta viidenneksi.
Lahden elinkeinopolitiikan vahvuuksiksi mainitaan yrityspalvelut, koulutus ja osaaminen, infrastruktuuri, tilatarpeiden edistäminen sekä uusien yritysten houkuttelu. Lahtelaiset yrittäjät arvioivat kaupungin viihtyvyyden sekä asuin- että yrityspaikkana keskimääräistä paremmaksi. Kehittämiskohteina yrittäjät nostivat esiin työllisyyspalvelut, hankinnat ja päätöksenteon yrityslähtöisyyden.
Päijät-Häme oli maakunnista suurin nousija niin kokonaistuloksissa kuin yrityspalveluiden arvioinneissa. Alueen kokonaisarvio ylittää valtakunnallisen keskiarvon, ja puoleensavetävyydessä maakunta sijoittuu toiseksi Pirkanmaan jälkeen. Kaupungin, muiden kuntien ja yritysten tiivistynyt yhteistyö on tuottanut konkreettisia tuloksia, ja työtä vuoropuhelun vahvistamiseksi ja yritysvaikutusten huomioimiseksi jatketaan.