Helsingin kaupunki on lanseerannut uuden HAAVA-materiaalipaketin, jonka tarkoituksena on vahvistaa lasten ja nuorten oikeutta tulla kuulluksi ja ilmaista mielipiteensä ilman pelkoa seurauksista. Materiaalipaketti tarjoaa työkaluja tilanteisiin, joissa vaikeita kokemuksia halutaan tunnistaa, käsitellä ja ottaa puheeksi.
HAAVA-kokonaisuus sisältää kolme lyhytelokuvaa, jotka perustuvat todellisiin tarinoihin: "Haava harrastuksessa", "Haava kotona" ja "Haava muistoissa". Elokuvat antavat äänen kokemuksille, joista voi olla vaikea kertoa, ja niihin liittyvät kysymykset ohjaavat keskustelemaan turvallisesta kohtaamisesta, reilusta toiminnasta, rajojen tunnistamisesta sekä itsestä ja toisista huolehtimisesta.
Materiaalia voivat hyödyntää kouluissa, harrastuksissa ja muissa yhteisöissä toimivat aikuiset, kuten opettajat, ohjaajat ja valmentajat. Sen avulla voidaan tunnistaa kiusaamisväkivaltaa, pohtia turvallisen toiminnan järjestämistä ja vahvistaa yhteisiä toimintatapoja. Materiaalia voi käyttää myös suoraan lasten ja nuorten kanssa keskustelemiseen siitä, miltä kiusaaminen tai epäreilu kohtelu tuntuu, miten tilanteisiin voi puuttua ja mistä saa apua. Paketti on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
HAAVA-kokonaisuus on toteutettu yhteistyössä Helsingin kaupungin hyvinvoinnin edistämisen palveluiden, Harjulan Setlementti ry:n Valopilkun, Väestöliiton Et ole yksin! -palvelun sekä Espoon sirkus- ja teatterikoulu Eskon kesken. Valmisteluun osallistui myös alan ammattilaisia, media-alan opiskelijoita ja harjoittelijoita sekä vapaaehtoisia nuoria ja aikuisia.