Möysän koululla Lahdessa järjestettiin 27. toukokuuta 2026 Ruolan alueen kehittämistä koskeva asukastilaisuus. Tilaisuuteen osallistui yhteensä 80 asukasta joko paikan päällä tai etäyhteydellä. Tilaisuudessa esiteltiin Karjalankadun yleissuunnitelmaa sekä asemakaavatyöt koskien Möysänkatu 5 & 5b:tä ja Viipurintie 1:tä.
Karjalankadun yleissuunnitelman tavoitteena on parantaa katuympäristön turvallisuutta ja puuston kasvumahdollisuuksia. Suunnittelun taustalla ovat pyöräilyn pääreitin kehittäminen, liikenneturvallisuuden lisääminen sekä katuympäristön kunnostustarpeet. Suunnittelussa selvitetään muun muassa kaistajärjestelyjä, jalankulun ja pyöräilyn eriyttämistä sekä viherrakennetta. Kesäkuussa avautuu verkkokysely, jonka avulla asukkaat voivat antaa palautetta suunnittelun tueksi. Lopullisia suunnitelmia tavoitellaan vuoden 2025 aikana.
Möysänkatu 5&5b:n kaavatyössä pyritään mahdollistamaan uusien asuinkerrostalojen rakentaminen entiselle VPK-tontille. Aiemmista suunnitelmista on palautteen perusteella madallettu rakennusten sallittua korkeutta ja pyritty jaksottamaan rakennusmassaa pienempiin osiin. Myös viheralueiden sijoittelua on parannettu. Ruolan alueen viihtyisyyden ja elinvoiman turvaamiseksi tutkitaan mahdollisuuksia uusille liiketiloille kiinteistön pohjakerrokseen. Lisäksi ostoskeskuksen tontille suunnitellaan pientä aukiota, joka parantaisi palveluiden saavutettavuutta. Syksyllä päivitetty ehdotus Möysänkatu 5&5b:stä ja Viipurintie 1:n ehdotus etenevät kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn. Myös Viipurintie 1:n asemakaavatyössä on huomioitu asukkaiden toiveita koskien pysäköintiä, jalankulkua ja pyöräilyä. Uudessa kaavassa säilytettäisiin nykyiset puurivit ja lisättäisiin uusia istutusalueita.