Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö saa Lahden kaupungin ympäristöpalkinnon 2026 tunnustuksena laajasta työstä Vesijärven ja muiden alueen järvien hyväksi. Säätiö edistää aktiivisesti vesien kunnossapitoa, seurantaa, tutkimusta ja viestintää, yhdistäen julkista ja yksityistä rahoitusta alueen vesien tilan parantamiseksi.
Ympäristöpalkinnon perusteluissa korostuu Vesijärvisäätiön pitkäjänteisyys vesiensuojelun edistämisessä Lahden seudulla, kyky rakentaa laajaa yhteistyöverkostoa sekä vaikuttava viestintä vesien tilasta ja sen suojelun merkityksestä. Säätiö on perustettu vuonna 2007, ja sen toiminta keskittyy Vesijärveen, mutta ulottuu myös laajasti muihin alueen järviin.
Samassa yhteydessä Lahden kaupunki myöntää postuumisti tunnustuksen Ismo Malinille. Malin tunnustetaan merkittävästä ja pitkäjänteisestä työstä vesien ja luonnonsuojelun hyväksi Lahden seudulla. Hänen elämäntyöllään on ollut pysyvä merkitys alueen ympäristönsuojelulle ja vesienhoidolle. Malin toimi pitkään Lahden kaupungin vesiensuojelupäällikkönä ja oli keskeisessä roolissa Vesijärvisäätiön käynnistämisessä ja yhteistyön rakentamisessa.