« Takaisin Lahti

Nastolan kirkonkylän tulevaisuus avoinna – osallistu kaavarunkokyselyyn

| Lähde: Lahden kaupunki

Nastolan kirkonkylän kaavarunkotyö etenee ja asukkaita pyydetään nyt antamaan palautetta ja paikallistietoa verkkokyselyn tai Nastolan asukasiltojen kautta.

Nastolan kirkonkylän maankäytön tulevaisuutta tutkiva kaavarunkotyö on käynnissä. Työn tukena avattu karttakysely tarjoaa asukkaille ja alueen käyttäjille mahdollisuuden vaikuttaa kirkonkylän kehittämiseen tuomalla esiin omia näkemyksiään.

Kaavarunko toimii pohjana tuleville asemakaavoille. Sen avulla selvitetään, millaisia uusia toimintoja, kuten asumista, palveluita tai virkistysalueita, voitaisiin sijoittaa alueille, joilla rakennuksia puretaan. Erityistä huomiota kiinnitetään myös kirkonkylän identiteetin vahvistamiseen kulttuuriympäristönä.

Kyselyssä voi kertoa tärkeiksi koetuista paikoista ja palveluista, liikkumistottumuksista sekä miellyttävinä tai epämiellyttävinä koetuista paikoista. Tuloksia hyödynnetään myös aluepalveluohjelman valmistelussa.

Verkkokysely on auki 28.4.–17.5.2026. Lisäksi kyselyyn voi vastata paperisena Nastolan asukasillassa tiistaina 12.5.2026 klo 17.00 Rakokiven monitoimitalo Loistossa.