Lahden kaupungin 21 peruskoulua toivottavat tervetulleeksi yhteensä 9767 oppilasta, joista 929 aloittaa ensimmäisen luokan. Kaupungin lukioissa, Lahden lukiossa Gaudiassa ja Lahden lyseossa, aloittaa yhteensä 2381 opiskelijaa. Varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen on ilmoittautunut syyskauden alkaessa yli 2900 lasta.
Koulujen alkaessa kaupunki korostaa liikenneturvallisuuden merkitystä. Kaikkia tielläliikkujia, erityisesti aikuisia, kehotetaan olemaan varovaisia ja huomioimaan koululaiset, etenkin suojateillä. Liikenneturvan edustaja Tomi Niemi painottaa rauhallista ajotyyliä ja tarkkaavaisuutta risteys- ja käännöstilanteissa.
Lahden kaupungin kumppanuuspöydät ja MLL:n Lahden yhdistys järjestävät lukuvuoden alkaessa "Koulutien turvaajat" -tempauksen. Vapaaehtoiset huomioliiveissään muistuttavat autoilijoita koululaisten läsnäolosta ja opastavat koululaisia turvalliseen liikenteeseen.