Lahden kaupunki on käynnistänyt kyselyn, jonka avulla kerätään asukkaiden mielipiteitä ja kehitysehdotuksia kaupunkipyöräpalvelun, tuttavallisemmin Mankelien, tulevaisuudesta. Kyselyn avulla pyritään selvittämään palvelun ominaisuuksia, nykyisten asemien toimivuutta sekä uusien asemien sijoitteluun liittyviä toiveita.
Kyselyssä on mahdollisuus vaikuttaa myös kaupunkipyöräpalvelun mahdolliseen laajenemiseen Lahden lähikuntiin. Siksi vastaamaan toivotaan aktiivisesti myös naapurikuntien asukkaita. Vastaaminen vie noin 10 minuuttia ja on avoinna 31. toukokuuta 2026 asti. Kyselyn on toteuttanut Sweco Finland Oy.
Lahden kaupungin sopimus nykyisen kaupunkipyöräpalvelun toimittavan Freebiken kanssa on voimassa maaliskuun 2028 loppuun. Kaupunki selvittää parhaillaan mahdollisuutta yhteishankintaan Kuopion kaupungin (Vilkku-fillarit) kanssa, ja tämä kaupunkien yhteinen kysely on osa tätä selvitystyötä.