Salpausselkä Geopark on vahvistanut asemansa yhtenä 51 maan 241 UNESCOn maailmanlaajuisen geologisesti arvokkaiden alueiden verkoston kohteesta. Alue hyväksyttiin Unescon geoparkiksi vuonna 2022, ja nyt neljän vuoden välein tehtävä arviointi on vahvistanut sen aseman. Kansainväliset arvioijat tutustuivat kesällä 2025 alueen luonto-, kulttuuri- ja kasvatuskohteisiin sekä yhteistyöhankkeisiin.
Kuudesta päijäthämäläisestä kunnasta koostuva Salpausselkä Geopark ulottuu Lahdesta aina eteläiselle Päijänteelle. Alueen kehittämistyö jatkuu Unescon suositusten ja kuntien omien tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteena on tehdä kansainvälisestä tunnustuksesta entistä näkyvämpää, ja tässä Lahti ja muut jäsenkunnat ovat keskeisessä roolissa. Yksi tulevien vuosien painopisteistä on kansainvälisen matkailun kehittäminen yhteistyössä muiden alueiden kanssa.
Salpausselkä Geoparkin kehittämisestä vastaa maakunnallisen matkailuorganisaation, Lahden seutu – Lahti Region Oy:n yhteydessä toimiva yksikkö. Toiminnanjohtaja Kati Kangas korostaa, että UNESCO-kohteena toimiminen on mahdollista useiden eri toimijoiden, kuten oppilaitosten ja matkailuyritysten, yhteistyön ansiosta. Hän kiittää kaikkia yhteistyötahoja ja hankkeiden rahoittajia.